perjantai 3. heinäkuuta 2015

Tilan keskus

Edellisen tekstin jälkeen on navetta-asia edennyt. Väistötilojen rakentaminen on alkanut, ja ihan hyvällä mallilla, tavallaan. Rakentamisen myötä on käynyt selväksi se, kuinka navetta on tilan keskus ja tärkein rakennus. Asuinrakennuksesta käyteään usein nimitystä päärakennus, mutta toiminnalliselta merkitykseltään navetta on se tärkein ja oleellisin.

Navetta oli lehmien ja ehkä myös muiden eläinten koti, ja tuotantoeläimet olivat aikanaan se, joka toi elannon. Elanto on se, mitä tarvitaan toimeentuloon, elämiseen. Vuosien saatossa lehmät ovat muuttuneet lampaiksi, osa tilasta varastoksi, osa muihin tarpeellisiin käyttötarkoituksiin. Yhä edelleenkin navetta kuitenkin palvelee alkuperäisen tarkoituksensa, eli elannon hankkimisen rakennuksena. Elämä ilman navettaa olisi kovin, kovin vaikeaa, ja moni asia olisi lähes mahdoton toteuttaa.

Sen oivaltaminen, mihin kaikkeen navettaa käytämme, vei useamman hetken. Välillä tuntuu että tuolla navetalla ei tehdä juurikaan mitään, vaikka itse asiassa kaikki toiminnot tapahtuvat siellä tai sen välittömässä läheisyydessä. Tämä havainto johti myös siihen, että nyt suunnitellut uudet tilat eivät ole riittävät, vaan jätimme jo keväämällä lisää lupahakemuksia byrokratian rattaiden jauhettavaksi - ehkä siis saadaan jatkaa kaikkien tarvitsemiemme väistötilojen rakentamista heti samaan putkeen ja päästään pian itse navetan suunnittelun pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti